Saunat.fi Lauttasaari on merellisessä ympäristössä sijaitseva tila, joka koostuu tilavasta loungesta, hyvän kokoisesta saunasta ja upeasta kattoterassista. Tilat sopivat hyvin jopa 30 henkilön tilaisuuksien viettoon. Paikalle on helppo saapua hyvien liikenneyhteyksien ansiosta, ja myös pysäköintitilaa löytyy lähikaduilta.
Lauttasaaren edustustiloja voi käyttää monipuolisesti sekä kokoustilana että rentona illanviettopaikkana. Nämä suuret ja avarat tilat sopivat esimerkiksi syntymäpäiväjuhlien, polttareiden tai rauhallisten saunailtojen viettoon. Suuren pöydän ääressä mahtuu ruokailemaan ja pitämään kokouksia jopa 12 hengen porukalla ja tämän ansiosta Lauttasaaressa kelpaa hyvin järjestää saunaillat, kokoukset, tiimipäivät ja muut yrityksen tilaisuudet.
Lauttasaaren tilassa on myös viihtyisä terassi, jossa on mukava viettää iltaa ja vilvoitella löylyjen välissä. Tilavan kylpy- ja löylyosaston yhteydessä on lisäksi pieni poreamme. Tiloissa voi juhlia klo 04:00 asti. Tiloihin on sallittua tuoda omat ruoka- ja juomatarjoilut, ja sen ansiosta voit järjestää juuri sinun tyyliset juhlat ja tilaisuudet. Vaihtoehtoisesti herkulliset tarjoilut voi tilata myös vaivattomasti kauttamme. Lisätietoa catering-tarjoiluista ja tilaukset hoituu ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme [email protected].
Tilavuokran hintaan kuuluu myös pyyhkeet ja laudeliinat 10 henkilölle sekä tilojen normaali loppusiivous. Tilat sijaitsevat osoitteessa Melkonkatu 28 E, 00210 Helsinki.
Viihderatkaisut
Tila on varusteltu muun muassa perus äänentoistolla ja Marshall-merkkisillä kaiuttimilla, jotka voi yhdistää puhelimeen pyöreäpäisen aux-piuhan sekä bluetoothin avulla. Tiloissa on käytettävissä Wifi-verkko veloituksetta. Muistathan ottaa mukaan tarvittavat piuhat ja adapterit!
Tilaratkaisut
Lauttasaaren tiloihin kuuluvat saunatilojen lisäksi tilavat oleskelutilat. Neuvottelupöydän ympärillä on tilaa 12 henkilölle, jonka lisäksi tilassa on mukavia sohvaryhmiä. Tiloissa on hyvin varusteltu keittiö, tilava löylyhuone sekä viihtyisät suihku- ja pukutilat. Tilassa on hiustenkuivain sekä pyyhkeet ja laudeliinat 10 henkilölle. Et tarvitse myöskään vartalonpesuaineita tai shampoota, sillä ne ovat suihku- ja pesutiloissa valmiina.
Löylyhuoneeseen mahtuu saunomaan yhtä aikaa n.12 saunojaa. Ohjeistuksen kiukaan käytöstä saa tulo-ohjeiden mukana sekä käynnistysohjeet löytyvät saunatilan seinältä. Huomioithan, että saunan lämmitys kuuluu asiakkaalle ja kiukaan lämpeneminen kestää noin 45 minuuttia.
Keittiö
Tiloihimme voi tuoda omat ruoka- ja juomatarjoilut tai tilata tarjottavat kauttamme. Keittiön varusteluun kuuluu jääkaappi, kahvin- ja vedenkeitin, mikro, astianpesukone sekä keittolevy. Lisäksi tilasta on käytettävissä astiasto 24 henkilölle, joka sisältää: viinilasit, kuohuviinilasit, vesilasit, mukit, ruokailulautaset, aterimet sekä tarjoiluastiaston.
Lisäpalvelut
-Pyyhe- ja laudeliinasetti 5 €/kpl
-Lisätunnit alkaen 50€/tunti
-Catering – alkaen 19,00€/hlö
Tilojen soveltuvuus
-Löylyhuone 10-12 henkilölle
-Juhlat jopa 30 henkilölle
-Kokoukset 20 henkilölle
-Tilat on mahdollista vuokrata klo 02.00 asti
Tutustu tiloihin 360 -videon avulla:
Melkonkatu 28, 00210 Helsinki
Saunan varustus:
Astianpesukone

Keittiö

Pyyhkeet ja laudeliinat
Astiasto 24 henkilölle

Wifi
Tilassa rajaton wifi
Poreamme

Terassi

Perus äänentoisto
Tiloista löytyy perus äänentoisto
Videotykki

Kylmäsäilytystilaa

TV

Vedenkeitin

Mikro

Kahvinkeitin

Keittolevy
